Sotkamon Kiinteistöhuolto tiedottaa

Hyvät asiakkaamme. Tärkeää tietoa Kiinteistöhuollon toiminnassa lähiviikkojen aikana!

Suomen hallitus päätti eilen uusista toimenpiteistä koronavirusepidemian
hillitsemiseksi. Suhtaudumme tähän poikkeukselliseen tilanteeseen vakavasti ja hallituksen antamia ohjeita ja suosituksia noudattaen.

Henkilökuntamme tulee töihin vain terveenä ja huolehtii käsihygieniasta ennen ja jälkeen jokaista työtehtävää. Lisäksi käytämme kertakäyttöhansikkaita ja hengityksen suojaimia tarpeen mukaan.

Siivouksessa olemme huomioineet Työterveyslaitoksen ohjeistuksen siivouksesta
COVID-19-tartuntojen ehkäisemiseksi niin omissa toimitiloissamme, kuin siivoamissamme asiakaskohteissakin.

Kodin merkitys korostuu aikana, jolloin työssäkäyntiä, lastenhoitoa, koulussa käyntiä tai jopa liikkumista on rajoitettu. Tärkein tehtävämme onkin huolehtia asiakkaidemme turvallisesta ja viihtyisästä asumisesta myös poikkeusolosuhteissa ja huolehdimme sopimusten mukaiset työtehtävät niin normaalisti kuin se vain on näissä olosuhteissa mahdollista. Poikkeuksena normaaliin, jätämme ainoastaan joitakin asuntojen sisäpuolisia, ei kiireellisiä töitä hivenen tuonnemmaksi. Monet työtehtävät ovat kuitenkin sellaisia, että ne vaativat nopeaa korjausta ja asuntojen sisäpuolisia huoltotöitä tilatessasi, pyydämme teitä huomioimaan muutamia asioita.

- pyrithän järjestämään käynnin siten, etteivät asukkaat ole paikalla huoltokäynnin yhteydessä. Jos tämä ei ole mahdollista, niin ilmoitathan työtä tilatessasi, jos

+ sinut tai joku huoneistossa on määrätty kotikaranteeniin tai sitä vastaaviin olosuhteisiin

+ huoneistossa on riskiryhmiin kuuluvia henkilöitä, esim. vanhuksia.

+ huoneistossa on flunssaoireisia henkilöitä

Käynnin yhteydessä pyritään välttämään lähikontaktia, joten emme esimerkiksi kättele ja toivomme asiakkaiden pysyttelevän muutaman metrin etäisyydellä työn suorituksen aikana.

Näillä toimenpiteillä haluamme varmistaa asiakkaidemme ja työntekijöidemme pysymisen terveenä, jotta voisimme huolehtia sotkamolaisten turvallisesta ja viihtyisästä asumisesta koko tämän poikkeustilan yli ja luonnollisesti sen jälkeenkin.

Pysytään rauhallisina, pidetään huolta niistä jotka sitä tarvitsevat, noudatetaan viranomaisten ohjeita ja määräyksiä ja toivotaan että tilanne rauhoittuu mahdollisimman pian.

Yhteistyöterveisin,

Sotkamon Kiinteistöhuolto Oy:n henkilökunta.

sotkanmaa sininen logo

 

Kiinteistö Oy Sotkanmaa
Keskuskatu 12
88600 Sotkamo

Puh: 044-7502 732
etunimi.sukunimi(at)sotkanmaa.fi

 

Ilpo Antikainen
toimitusjohtaja/isännöitsijä
044-7502 503
ilpo.antikainen(at)sotkanmaa.fi

Tarja Falin
kiinteistösihteeri
044-7502 732
tarja.falin(at)sotkanmaa.fi

Eila Liuski
kiinteistösihteeri
044-7502 515
eila.liuski(at)sotkanmaa.fi

Tommi Huotari
kiinteistöinsinööri
044-7502 742
tommi.huotari(at)sotkanmaa.fi

 

Kiinteistönhuolto

Kiinteistö Oy Sotkanmaan kiinteistöjen huoltoyhtiönä toimii

Sotkamon Kiinteistöhuolto Ky
Laaninkuja 4,
88600 SOTKAMO

puh: 0400 388 736

toimisto@sotkamonkiinteistohuolto.fi
vikailmoitukset@sotkamonkiinteistohuolto.fi

 

Toimisto avoinna:
ma–to klo 8.00 – 16.00
pe klo 8.00 – 14.30

Tietosuojaselosteet:
Tietosuojaseloste asiakkaille
Tietosuojaseloste asunnonhakijoille

Tietosuojaseloste kameravalvonta